Eera vie paikallisten kumppanien kanssa suomalaista ohjelmistorobotiikan osaamista maailmalle – perusti yhteisyhtiön Chileen

Eera on suomalainen edelläkävijä tietotyön automaatiossa. Nyt Eera vie ohjelmistorobotiikan osaamista Latinalaiseen Amerikkaan. Ensimmäinen kansainvälinen yhteisyhtiö Sísua Digital perustettiin Chileen, jossa kiinnostus ohjelmistorobotiikan käyttöönottoon on suurta.

Ohjelmistorobotiikka eli RPA (Robotic Process Automation) on alana kovassa kasvussa globaalisti ja suomalaiset ovat olleet kärkijoukoissa viemässä kehitystä eteenpäin. Alan maailmanlaajuiseksi markkinaksi arvioidaan tällä hetkellä noin kaksi miljardia euroa ja kasvuksi ennustetaan 2020-luvulle asti yli 60 prosenttia vuodessa. Robotiikka mullistaa erityisesti aloja, joissa tiedon hallintaan liittyviä toistuvia rutiinitöitä on paljon, kuten esimerkiksi pankki- ja vakuutusala tai taloushallinto.

Eera on maailmalla edelläkävijä ohjelmistorobotiikkaa hyödyntävän liiketoiminnan kehittämisessä. Kokemusta tietotyön automaatiosta on jo pitkän ajan takaa, sillä yhtiö oli mukana tuomassa ohjelmistorobotiikkaa Suomeen. Tällä hetkellä Eeralla on noin kahdenkymmenen työntekijän RPA-tiimi.

Nyt Eeran sisaryhtiö Eera Industrial Development on yhdessä vahvojen paikallisten kumppanien kanssa perustanut robotiikan palveluyhtiö Sísua Digitalin (www.sisua.cl) Chileen. Yhtiö hakee voimakasta kasvua koko Latinalaisen Amerikan alueella.

”Chilessä ja laajemmin koko Latinalaisessa Amerikassa on kasvava tarve uusille digitalisaatioratkaisuille. Suomalainen osaaminen on arvostettua ja ensimmäiset asiakkuudet on solmittu”, Sísua Digitalin toimitusjohtaja Monica Alquati kommentoi Santiago de Chilestä.

Automaatioratkaisuilla haetaan yleensä tehokkuutta ja kustannussäästöjä tietokoneella tehtäviin rutiinitöihin. Korvaamalla ihminen ’digityöntekijällä’ vähennetään myös virheitä, koska oikein ohjelmoitu robotti suorittaa tehtävälistaa väsymättä ja vaikka kellon ympäri. Samalla kun robotti ottaa tehtäväkseen toistuvat rutiinityöt, ihmisten aika vapautuu merkityksellisempien ja monimutkaisempien ongelmien ratkaisemiseen.

”Suomessa olemme jo saavuttaneet vahvan aseman. Eera on ainoa suomalainen yritys, jonka lähestymistapa RPA:han kattaa strategisen tiekartan, prosessikehityksen ja ohjelmistorobotiikan implementoinnin asiakkaan prosesseihin käytännön tasolla”, kertoo Eeran osakas Tomi Torri.

Kasvavan Suomen liiketoiminnan lisäksi JV-hankkeita on Sísua Digitalin jatkeeksi suunniteltu myös Lähi-itään ja Kaakkois-Aasiaan, tavoitteena viedä suomalaista osaamista maailmalle.

Lisätietoja:
Eera Oy
Tomi Torri, Partner
+358 40 521 4442
tomi.torri@eera.fi

Eera on suomalainen konsulttiyhtiö, joka luo uutta kasvua disruptiivisista muutoksista. Eeran erikoisosaamisalueita ovat tietotyön automaatio, fintech ja reaaliaikainen talous, kiertotalous sekä älykäs liikenne ja energia. Eeralla on usean startup-yrityksen portfolio, mitä hallinnoi sisaryhtiö Eera Industrial Development. Molemmat yhtiöt ovat osa Wallstreet-konsernia.