
Olisi väärin lähettää asiakas yksin tuntemattomaan ja jäädä konsultoinnin historiaan hyvien ideoiden tuottajana. Sen vuoksi kytkemme oman ansaintamme asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseen. Se lienee varmin ajateltavissa oleva takuu työmme laadulle.
Päämääränä Market Entry ja menestyminen markkinoilla asiakkaan kanssa
Haluamme kantaa vastuumme asiakkaan onnistumisesta. Menestys ei myöskään ole kertasuorite, vaan konseptia pitää kehittää ja päivittää jatkuvasti.
Tähtäämme jokaisessa KoillisväyläTM -hankkeessa kahteen toisiinsa kytkeytyvään tulokseen:
- Ensiksi, haluamme menestyä asiakkaamme kanssa markkinoilla. Siksi tavoitteenamme on toteutusvaiheessa kertyvä, tulokseen ja aikaan sidottu menestyspalkkio, jonka periaatteet räätälöidään asiakaskohtaisesti. Siksi teemme myös paljon käytännön työtä asiakkaamme operatiivisen toiminnan varmistamiseksi. Tätä teemme erityisesti asiakkaan myyntiorganisaation kanssa.
- Toisaalta, työ jatkuu. Toisin kuin kertakäyttökonsultti, jonka kiinnostus tehtävään loppuu viimeiseen laskuun, haluamme jatkaa asiakkaamme luottokumppanina syntyneen arvonnousun jatkumisen varmistamiseksi ja uusien menestystarinoiden jäljittämiseksi. Tämä merkitsee usein valitun uuden strategian implementointia organisaation kaikilla tasoilla.
Tuloksellisen ponnistuksen jälkeen pysähtyminen on strateginen miina, johon moni yritys on astunut. Varmistamme liikkeen jatkumisen uusien konseptien jäljittämisenä jo silloin, kun edellinen hanke on vielä vaiheessa.









